maanantai 1. helmikuuta 2010

Huopikkaat

Minä inhoan talvikenkiä, olen aina inhonnut. Muistan suurimman osan talvikengistäni yläasteikäisestä lähtien ja miten ne ovat olleet ikäviä jaloilleni: suurin osa on hangannut, osa painanut, osa puristanut varpaitani, ne ovat olleet ahtaita ja kovia, jäykkiä ja suurin osa on ollut vieläpä kylmiä. Alkutalvesta taas tuskastutti, koska minulla ei ole monia talvikenkiä, oikeastaan 1-2, ja niissäkin on vikansa. Sitten muistin pitkäaikaisen haaveeni... huopikkaat!


Tuossa kuvassa on siis tuorein ihastukseni kohde. Alkutalvesta ostamani huopikkaat, joihin olen täysin rakastunut. Vihdoin minulla on kunnolliset talvikengät, jotka ovat vielä täysin kotimaiset! Onhan huopikkaita mainostettu monessakin blogissa, mutta kun itse koen kengät aidosti tosi hyviksi, haluan myös jakaa kokemukseni.

Hyvää:
- Lämpimät. Kengissä on tilaa, joten sinne sopii hyvin huopapohjalliset ja villasukat. Villa myös lämmittää kivasti, ihan erilailla kuin talvikengän vuori yleensä. Lisäksi varsi lisää lämpöä.
- Tilavat. Jalalla on tilaa olla ja elää, mikä myös lisää lämpöä. Kenkä ei purista jalkaa outoihin asentoihin, vaan jalka voi olla niin kuin se luonnostaan on.
- Eivät hankaa. On vaikea kuvitella, mistä huopikkaani alkaisivat hangata, kun ne eivät edes osu kantapäähäni tai mihinkään muuhunkaan osaan jalastani häiritsevästi.
- Kotimaiset, käsityötä, villaa.

Neutraalia:
- Ohuet pohjat. Tunnen kävellessäni maan muodot, mikä tuntuu minusta pelkästään mukavalta. Toisaalta olen pohtinut, että tuleeko kylmä pohjista helposti läpi, mutta kokemukseni mukaan näin ei ole. Tai siis mielestäni eroa paksumpipohjaisiin kenkiin ei ole, mikä johtuu kenties siitä, että kengät ovat muuten ehdottomasti lämpimimmät pitämäni talvikengät.
- Varret eivät mahdu muiden housujen kuin toppahousujeni alle, joten niitä täytyy aina pitää päällä.

Huonoa:
- Kenkäni olivat alkuun jäykemmät kuin nyt käytön jälkeen. Ne siis hankasivat sääriäni sivuilta, mikä huolestutti minua. Onneksi kuitenkin varret pehmenivät eivätkä enää hankaa. Tässä auttoi erityisesti se, että laitoin uusiin kenkiini sanomalehdestä mytyn, joka väänsi varsien suuta pyöremmäksi alkuperäisestä soikeasta muodosta, joten painetta säärien sivuilla ei enää ollut. Hankala selittää :)
- Hintaa voisi ehkä pitää huonona puolena, mutta toisaalta kengät ilmeisesti kestävät tosi hyvin (myyjä väitti, että aikuisella koko lopun iän) ja toisaalta maksaahan laadukkaat talvisaappaatkin suunnilleen yhtä paljon. Törmäsin huopikkaita etsiessäni kahteen hintaan: 99 ja 125 euroa, joista tuo jälkimmäinen lienee yleisempi.
- Kengät saattavat olla liukkaat. Nämä talvikelit eivät ole olleet erityisen liukkaat, joten en osaa tähän vielä omalla kokemuksellani sanoa tämän paremmin. Toisaalta ohut pohja luon paremman ("tossumaisemman") tuntuman maahan, jolloin ehkä osaa paremmin varoa liukkautta.


Huopatossuni ovat siis ehdottomasti hintansa arvoiset. Minuun lisäksi vetoaa tuollainen pyöreä ja hieman pörröinen olemus - tekee mieli pitää töppösistä hyvää huolta :)

12 kommenttia:

  1. Iiih, ihQut! :) Mäki haluisin huopikkaat, mutten oo löytäny mistään. Pitää ehkä lähtee Stadin ulkopuolelle shoppailemaan.

    VastaaPoista
  2. Nuo poposet ovat nykyään ihan suosikkini :D Talveen tuli ihan uutta hohtoa noiden myötä :) Jossain TV-ohjelmassa oli kai ollut (näin kuulin), että huopikkaat ovat käyneet varsin hyvin kaupaksi ja ovat loppuneet monin paikoin. En tiedä, mikä tilanne on pääkaupunkiseudulla... tai että mistä niitä sieltä voisi ylipäätään löytää.

    Tiedä sitten, miten tulevat talvet soveltuvat huopikkaille. Toivottavasti hyvin! (Inhoan loskaa.)

    VastaaPoista
  3. Huopikkaita saa tossujen kotimaasta eli Venäjältä tosin sielläkin varastot ovat pienet, kumipohjalla tai ilman katso www.tuhka.info/ huopikashinnasto

    VastaaPoista
  4. Olen kuullut noista venäläisistä, mutta en tiedä niistä mitään. Taidetaan niitä jossain kuitenkin myydä, näin olen kuullut. Tuo linkki ei toimi?

    Minähän en nyt enää tarvitse huopikkaita, mutta sen verran ihastunut töppösiini olen, että voisin haluta sisätossuiksikin (töihin) jonkinlaiset huopaiset tossut...

    VastaaPoista
  5. Synnyin Venäjällä, isäni taas täältä Suomesta...huopikat on ihanat...! :)

    VastaaPoista
  6. Eila: onhan ne, lämpimät, pehmoiset ja suloiset :)

    VastaaPoista
  7. Sellanen ku motte tuli naisten mallistolla nyt hiljattain käypääkäs Espoossa myymälässä tai kotisivuilla en tiedä että onko jo siellä kuvat näkyvillä. Omanikin hankin ja olen ihastunut niihin täysin. Ja ihan suomalaisia on. :)

    VastaaPoista
  8. Anonyymi: kiitos vinkistä! Nuo vaikuttavat mielenkiintoisilta! Hyvä, että Suomessakin osataan :)

    VastaaPoista
  9. HEI KERTOISITKO MISTÄ HUOPIKKAASI OSTIT ETSIN ITSELLENI MYÖS HUOPIKKAITA OLIKO SINISIÄ ? TREVEISIN ANNE

    VastaaPoista
  10. Huopikkaiden jälleenmyyjien lista löytyy tuolta: http://www.lahtiset.fi/fi/verkkokauppa.html

    Onnea matkaan, kengät ovat tosi ihanat!

    VastaaPoista
  11. Tällainenkin vaihtoehto on: http://www.saapasjalkasorsa.fi/category/2/huopikkaat

    Hauskoja huopikkaita joissa on oikea talvikengän pohja.

    VastaaPoista
  12. Oi, kuinka ihania huopikkaita, kiitos linkistä :)

    VastaaPoista