Olen nyt pessyt palashampoolla neljä pesua. Tässä kokemuksiani:
- Ensimmäisen pesun jälkeen tukkani tuntui miellyttävän pehmeältä, kuten aiemmin jo mainitsinkin.
- Kiireistä johtuen päätin ennen toista pesua venyyttää pesuväliä joka toisesta päivästä joka kolmanteen. Pääni alkoi siis olla kolmantena päivänä jo varsin rasvainen, joten pääpesulle oli poikkeuksellisen mukava mennä. Olin kuitenkin jotenkin huolimaton pesussa, kun lopputulos ei tuntunutkaan ihan niin puhtaalta kuin ensimmäinen palapesuni. Pientä tahmaisuutta hiuksissani oli havaittavissa, mutta lopputulos ei muuten ollut lainkaan huono. Hiukseni olivat pehmeät edelleen.
- Kun kerran edellinen pesuväli oli normaalia pidempi, päätin jatkaa samalla linjalla, jotta päänahkani rasvoittuminen (toivottavasti!) rauhoittuisi. Jo toisena päivänä hiukseni olivat jo selvästi rasvaiset ja inhottavan tuntuiset. Itsepäisenä päätöksestäni sinnittelin kuitenkin kolmanteen päivään, vaikka olo alkoikin olla jo varsin epämukava. Peseytyminen olikin taas erityisen mukavaa ja lopputulos oli hyvä. Pientä tahmaisuutta oli taas havaittavissa, mutta muuten hiukset olivat siistit ja pehmeät, ei liian kuivan tuntuiset niin kuin normaalin shampoopesun jäljiltä.
- Ennen neljättä pesua rasvoittuminen näytti hieman rauhoittuvan, tosin en tiedä, johtuiko se vain hiusteni kiinni pitämisestä. Kolmas päivä oli kuitenkin taas rasvaisuuden vuoksi hieman vaikea, mutta ei mahdoton. Neljännenkin pesun jälkeen hiukseni olivat pehmeät, joissa oli hieman aiempaa paksumpaa tuntua. Hiukseni (luonnon)kihartuivat enemmän kuin yleensä, mutta lopputulos oli oikeastaan parempi kuin yleensä. Tahmaisuutta ei juurikaan tuntunut (eikä tunnu).
Näiden kokemusten perusteella uskaltaisin jo sanoa, että minusta tulee palashampoon käyttäjä. En kuitenkaan suosittele palashampoon aloittamista JA pesuvälin pidentämistä samaan aikaan :)
En kuitenkaan tiedä, miten toimin ennen kampaajalle menoa: jos palashampoo jättää vähänkään tahmaisuutta, on kiusallista istua kampaajan tulille ja väittää hiuksiani vastapestyiksi. Hmm... pitää pohtia ongelmaa.
perjantai 27. marraskuuta 2009
tiistai 24. marraskuuta 2009
Sosiaalinen paine
Ekologinen shampoo kylpyhuoneessa on ok. Yksittäinen luomutuote keittiössä on ok. Omenat ja banaanit hedelmäkorissa ovat ok. Siemenet (varsikin likoamassa olevat) herättävätkin jo kummastuneita katseita, ja jos katse havaitsee vielä lisäksi runsaasti luomutuotteita, kasviksia ja ekologisia tuotteita, alkaa vino hymähtely ja höyrähtämistä osoittelevat elkeet.
Miten ekologisuudesta ja hyvinvoinnista kiinnostuneet ihmiset käsittelevät nämä "tavallisten ihmisten" naureskelut ja vähättelyt? Minä olen vuosien varrella törmännyt niihin jatkuvasti, minkä vuoksi joskus piilottelinkin tätä puolta itsestäni jopa niin paljon, että kadotin koko ekologisen ja hyvinvoivan ajatteluni jopa itseltänikin. Vaikka siedänkin varsin hyvin sosiaalista painetta noin yleisesti ottaen, niin en enää kuitenkaan jaksanut sitä eräänlaista vähättelyä ja jopa pilkkaa, jota sain osakseni.
Olen tottunut vaikenemaan näistä asioista, vaikka minun tekisikin mieli puhua, kertoa kivoista löydöistäni ja hyvistä kokemuksistani, jakaa ajatuksia muiden uteliaiden kanssa. En voi kuitenkaan tehdä niin, koska silloin alkaa välittömästi painostus "normaaliksi", eli minulle osoitetaan "typeryyteni" ja "hurahtaneisuuteni", vaikka kuinka kertoisin hyvistä kokemuksistani. Keskustelu tyrehtyy usein siihen.
En todellakaan halua kaupata kenellekään omaa ideologiaani, mutta erilaisista asioista olisi mukava keskustella. Usein vain keskustelukumppani ei ole mitenkään perehtynyt ravintoasioihin ja ekologisuuteen, vaan uskoo pureskelematta kaiken, mitä meille viranomaistaholta syötetään. "Totuus on sitä, mitä meille ohjeistetaan ja mitä me kaikki teemme, kyseenalaistamatta, piste." Keskustele siinä sitten...
Olen aina ollut kyseenalaistaja. Haluan itse tutustua, tutkia ja kokeilla ja sen perusteella päätellä, että mikä on hyväksi juuri minulle ja mikä ei. Luenkin paljon tutkimuksia ja käyttökokemuksia ennen kuin kokeilen jotain uutta. Pyrin siis järjellä perustelemaan valintani. Mielestäni siinä on enemmän järki mukana kuin siinä, että sokeasti vain seuraisi "ylhäältä" annettuja ohjeita, joita voivat ohjailla mitkä tahansa voimat, usein raha ja valta. Toki saatan tehdä myös vääriä valintoja, mutta nekin kuuluvat elämään. Jokaisella.
Nyt yritän vain sietää tuota ärsyttävää sosiaalista painetta ja olla vahvasti ja suoraselkäisesti oma itseni. Olen niin lopen kyllästynyt ns. "tavallisuuden vaatimuksiin", että en vain oikein jaksaisi enää sietää sitä ja hymähteleviä vinoja hymyjä... Tuntuu kuin olisin koko ikäni elänyt siten kuin muut haluaisivat minun elävän! Järjetöntä!
Minä kuitenkin aidosti pidän siemenistä, avokadosta ja vihreistä kasviksista. Minä voin paremmin, kun syön hyvin ja laadukkaasti. Monet ekologiset tuotteet ovat aivan ihania. Minua kiinnostaa oikeasti se, mitä tuen rahoillani. Minä arvostan suuresti luontoa kokonaisuudessaan. Miksi minä en saisi siis elää todeksi sitä, mitä sisimmässäni olen ja ajattelen?
Miten ekologisuudesta ja hyvinvoinnista kiinnostuneet ihmiset käsittelevät nämä "tavallisten ihmisten" naureskelut ja vähättelyt? Minä olen vuosien varrella törmännyt niihin jatkuvasti, minkä vuoksi joskus piilottelinkin tätä puolta itsestäni jopa niin paljon, että kadotin koko ekologisen ja hyvinvoivan ajatteluni jopa itseltänikin. Vaikka siedänkin varsin hyvin sosiaalista painetta noin yleisesti ottaen, niin en enää kuitenkaan jaksanut sitä eräänlaista vähättelyä ja jopa pilkkaa, jota sain osakseni.
Olen tottunut vaikenemaan näistä asioista, vaikka minun tekisikin mieli puhua, kertoa kivoista löydöistäni ja hyvistä kokemuksistani, jakaa ajatuksia muiden uteliaiden kanssa. En voi kuitenkaan tehdä niin, koska silloin alkaa välittömästi painostus "normaaliksi", eli minulle osoitetaan "typeryyteni" ja "hurahtaneisuuteni", vaikka kuinka kertoisin hyvistä kokemuksistani. Keskustelu tyrehtyy usein siihen.
En todellakaan halua kaupata kenellekään omaa ideologiaani, mutta erilaisista asioista olisi mukava keskustella. Usein vain keskustelukumppani ei ole mitenkään perehtynyt ravintoasioihin ja ekologisuuteen, vaan uskoo pureskelematta kaiken, mitä meille viranomaistaholta syötetään. "Totuus on sitä, mitä meille ohjeistetaan ja mitä me kaikki teemme, kyseenalaistamatta, piste." Keskustele siinä sitten...
Olen aina ollut kyseenalaistaja. Haluan itse tutustua, tutkia ja kokeilla ja sen perusteella päätellä, että mikä on hyväksi juuri minulle ja mikä ei. Luenkin paljon tutkimuksia ja käyttökokemuksia ennen kuin kokeilen jotain uutta. Pyrin siis järjellä perustelemaan valintani. Mielestäni siinä on enemmän järki mukana kuin siinä, että sokeasti vain seuraisi "ylhäältä" annettuja ohjeita, joita voivat ohjailla mitkä tahansa voimat, usein raha ja valta. Toki saatan tehdä myös vääriä valintoja, mutta nekin kuuluvat elämään. Jokaisella.
Nyt yritän vain sietää tuota ärsyttävää sosiaalista painetta ja olla vahvasti ja suoraselkäisesti oma itseni. Olen niin lopen kyllästynyt ns. "tavallisuuden vaatimuksiin", että en vain oikein jaksaisi enää sietää sitä ja hymähteleviä vinoja hymyjä... Tuntuu kuin olisin koko ikäni elänyt siten kuin muut haluaisivat minun elävän! Järjetöntä!
Minä kuitenkin aidosti pidän siemenistä, avokadosta ja vihreistä kasviksista. Minä voin paremmin, kun syön hyvin ja laadukkaasti. Monet ekologiset tuotteet ovat aivan ihania. Minua kiinnostaa oikeasti se, mitä tuen rahoillani. Minä arvostan suuresti luontoa kokonaisuudessaan. Miksi minä en saisi siis elää todeksi sitä, mitä sisimmässäni olen ja ajattelen?
keskiviikko 18. marraskuuta 2009
Palashampoo kokeiluun!
Ostin Vihreän Kosmetiikan shampoopalan. Olin lukenut joitakin kokemuksia shampoopalasta ja niiden innostamana päätin kokeilla palaa hiuksiini. Valitsin shampoopalan, joka on tarkoitettu normaaleille, kuiville ja käsitellyille hiuksille, koska hiukseni ovat kuivat lukuunottamatta nopeasti rasvoittuvaa päänahkaa.
Haluaisin saada pääni rasvoittumista jotenkin kuriin, koska nykyään minun täytyy pestä hiukseni joka toinen päivä, ja silloinkin se toinen päivä alkaa olla jo aika rasvaista meininkiä. Samalla hiukseni ovat erityisesti latvoista melkein rutikuivat, vaikka kävisinkin niitä kampaajalla säännöllisesti tasoittamassa. Sikäli minusta tuntuu, että jotain voisi kokeilla.
Luin kokemuksia myös täysin shampoottomasta elämästä, esimerkiksi Elleissä on pitkä ketju aiheesta. Tuokin kuulostaa mielenkiintoiselta! Minulla on ollut jo pitkään hiuksiani pestessäni sellainen tunne, että shampoot ovat liian jytyä tavaraa ja kuivattavat liikaa, jolloin rasvoittuminen kiihtyy. En ole kuitenkaan lähtenyt ratkomaan tilannetta, koska päänahkani kunto näyttää varsin hyvältä (en silti tiedä, onko se oikeasti sitä).
Olen käyttänyt jo vuosia Ole hyvä -sarjan shampoita ja viime aikoina myös ekologisia hoitoaineita (mm. Sante ja Urtekram). Olen ollut niihin hyvin tyytyväinen, mutta rasvoittumisongelma hiertää edelleen. Ilman shampoota eläminen tuntuu suurelta askeleelta, joten ajattelin kokeilla ensin shampoopalaa.
Olen pessyt hiukseni palashampoolla vasta yhden kerran eli eilen. Palan hierominen päähän tuntui aluksi omituiselta, mutta shampoon tuntuma osoittautui ihan hyväksi: ainoastaan nitisevä puhtaus alkuun arvellutti minua, kun pelkäsin sen kuivattavan päätäni liikaa.
Shampoossa varoitetaan ensimmäisten käyttöjen jälkeisestä tahmeasta tuntumasta, jonka pitäisi hävitä useamman pesun jälkeen. Minulle tahmaisuutta ei ensimmäisen pesun jälkeen tullut, vaan kutsuisin tunnetta ennemminkin pehmeydeksi. Hiukseni tuntuvat siis varsin hyviltä, joten jatkan mielelläni kokeilua.
Tähän kokeiluun liittyen yritän jossain välissä alkaa venyttää pesuvälejä. Juuri nyt minusta tuntuu siltä, että tarvetta pesulle on taas huomenna, mutta katsotaan, miten saisin tuon pesuvälin pidennyksen tästä alkuun... ehkä ensin totuttelen shampoopalaan ja sitten hiljalleen pidennän väliä.
Palashampoo vaikuttaa siltä, että se kestää iäisyyden, mikä on tietysti hyvä asia. Muutenkin minua miellyttää sen ekologisuus: ainekset ovat luomua ja saippuan ympärillä on ainoastaan pieni paperinpalanen, joten jätettä ei juuri jää. Hienoa! :)
Haluaisin saada pääni rasvoittumista jotenkin kuriin, koska nykyään minun täytyy pestä hiukseni joka toinen päivä, ja silloinkin se toinen päivä alkaa olla jo aika rasvaista meininkiä. Samalla hiukseni ovat erityisesti latvoista melkein rutikuivat, vaikka kävisinkin niitä kampaajalla säännöllisesti tasoittamassa. Sikäli minusta tuntuu, että jotain voisi kokeilla.
Luin kokemuksia myös täysin shampoottomasta elämästä, esimerkiksi Elleissä on pitkä ketju aiheesta. Tuokin kuulostaa mielenkiintoiselta! Minulla on ollut jo pitkään hiuksiani pestessäni sellainen tunne, että shampoot ovat liian jytyä tavaraa ja kuivattavat liikaa, jolloin rasvoittuminen kiihtyy. En ole kuitenkaan lähtenyt ratkomaan tilannetta, koska päänahkani kunto näyttää varsin hyvältä (en silti tiedä, onko se oikeasti sitä).
Olen käyttänyt jo vuosia Ole hyvä -sarjan shampoita ja viime aikoina myös ekologisia hoitoaineita (mm. Sante ja Urtekram). Olen ollut niihin hyvin tyytyväinen, mutta rasvoittumisongelma hiertää edelleen. Ilman shampoota eläminen tuntuu suurelta askeleelta, joten ajattelin kokeilla ensin shampoopalaa.
Olen pessyt hiukseni palashampoolla vasta yhden kerran eli eilen. Palan hierominen päähän tuntui aluksi omituiselta, mutta shampoon tuntuma osoittautui ihan hyväksi: ainoastaan nitisevä puhtaus alkuun arvellutti minua, kun pelkäsin sen kuivattavan päätäni liikaa.
Shampoossa varoitetaan ensimmäisten käyttöjen jälkeisestä tahmeasta tuntumasta, jonka pitäisi hävitä useamman pesun jälkeen. Minulle tahmaisuutta ei ensimmäisen pesun jälkeen tullut, vaan kutsuisin tunnetta ennemminkin pehmeydeksi. Hiukseni tuntuvat siis varsin hyviltä, joten jatkan mielelläni kokeilua.
Tähän kokeiluun liittyen yritän jossain välissä alkaa venyttää pesuvälejä. Juuri nyt minusta tuntuu siltä, että tarvetta pesulle on taas huomenna, mutta katsotaan, miten saisin tuon pesuvälin pidennyksen tästä alkuun... ehkä ensin totuttelen shampoopalaan ja sitten hiljalleen pidennän väliä.
Palashampoo vaikuttaa siltä, että se kestää iäisyyden, mikä on tietysti hyvä asia. Muutenkin minua miellyttää sen ekologisuus: ainekset ovat luomua ja saippuan ympärillä on ainoastaan pieni paperinpalanen, joten jätettä ei juuri jää. Hienoa! :)
lauantai 14. marraskuuta 2009
Weleda Iris -päivävoide: kokemuksia
Olen aina ollut vähän laiska kosteusvoiteiden käyttäjä. Osasyynä tähän on ollut ihoni, joka on hoitanut kosteutustaan (rasvaisuuttaan) "riittävän" hyvin itsekin - usein liikaakin. Omalle iholleni ei ole toiminut se, että kosteuttaisin sitä samalla, kun ihoni on rasvainen. Lopputulos on ollut tukkoinen ja vielä rasvaisempi.
Ihoni on kuitenkin vuosien myötä tasoittunut ja nykyään se taitaakin olla lähinnä normaali. Poskeni kuivuvat tosin aika helposti, joten erityisesti niiden kosteuttamiseen olen etsinyt ratkaisua. Ihoni on siis sekaiho, jossa on kuivia kohtia, joten kosteusvoiteen löytäminen on ollut iso haaste.
Kuvassa oleva tuote on ensimmäinen luonnonkosmetiikan tuotteeni, jota olen kokeillut. Pesuaineissa olen suosinut ekologisuutta jo vuosia, mutta kosmetiikkaa kohtaan olen tuntenut outoa ennakkoluuloisuutta. Iriksen myötä päätin karistaa moiset omituiset tuntemukseni ja lähteä tutustumismatkalle luonnonkosmetiikan maailmaan.
Tuote on normaalille ja kuivalle iholle, joten se ei välttämättä ole paras mahdollinen valinta minulle. Usein tuote tuntuukin jättävän ihoni varsin rasvaisen ja töhnäisen tuntuiseksi, mutta kun alkuihmettelyistä pääsin ylitse, olen pitänyt tuotteesta. Omituista on se, että tuote tuntui ihollani alkuksi töhnäisemmältä kuin nykyään. En tiedä, mikä on muuttunut: tuote vai ihoni? Vai osaanko käyttää tuotetta nykyään sopivampia määriä, sopivammille alueille?
Päivävoide toimii hyvin erityisesti poskieni kuivalla iholla. Muilla ihoaluilla voide saattaa jättää tahmaisen tunteen, riippuen ihan ihoni omasta kosteustasapainosta. Voiteessa on varsin voimakas tuoksu, joka on nenääni ehkä hieman liiallinen, mutta pahaksi tuoksua ei voi sanoa. Tuoksu taitaa olla peräisin jostain eteerisestä öljystä.
Ensimmäinen luonnonkosmetiikkakokeiluni on siis alkuihmettelyjen jälkeen muodostunut positiiviseksi. Mielenkiinnolla kokeilen joskus jotain toistakin tuotetta, vaikka ei minusta kosmetiikan suurkuluttajaa saa. Olen ennemminkin ihoni hoitajana "kuuntelija": pyrin hoitamaan ihoani sen mukaan, mikä sille näyttäisi parhaiten toimivan ja tuotteita käytän tarpeen mukaan. Siispä tarjoan iholleni sopivasti (ei liikaa) laadukasta tuotetta tarkkaan tarvetta tarkkaillen.
sunnuntai 8. marraskuuta 2009
Tieto lisää tuskaa
Oman ekologisen jalanjälkensä kaventaminen ja hyvinvoinnin lisääminen on mielenkiintoinen taival. Sen olen kuitenkin havainnut, että tieto lisää tuskaa: joka päiväisiin valintoihin tulee melkoisesti lisää haastetta sen myötä, kun oppii uutta ja tekee havaintoja nykytilasta!
Kasvisten syömisen lisääntymisen myötä kiinnittää huomiota kasvisten tuontimaahan: valkosipulia Kiinasta, omenoita jopa Chilestä asti, sipuleita Alankomaista ja banaanit Keski-Amerikasta. No, banaaneille ei taida vaihtoehtoja olla, mutta omppuja tuodaan monesta maasta (ja kasvatetaanhan niitä täälläkin), sipulia on myös kotimaista ja valkosipulin voi vaihtaa ei-kiinalaiseen (kuten Espanjalaiseen).
Myös lisäainelistat ovat alkaneet näyttää omituisen pitkiltä ja joskus tuntuu, että tuotteisiin lisätään lisäaineita "huvin tai varmuuden vuoksi". Jopa puolukkahillossa on säilöntäainetta, vaikka puolukassa itsessään on säilymistä parantavia aineita (rakastan puolukkahilloa: mistä löytyisi lisäaineetonta puolukkahilloa?).
Tiedon myötä myös moni muu valikoima osoittautuu yllättävän suppeaksi. Leikkuulaudat näyttävät olevan lähinnä muovisia lukuun ottamatta muutamia pieniä puisia (olisi siis tarvetta isolle, puiselle leikkuulaudalle). Valurautapannuja on tarjolla vähän ja nekin puuvartisia, kun tarvetta olisi ei-puuvartiselle (jotta pannua voisi käyttää uunissakin). Talvisista päähineistä ja neuleista valtaosa on akryyliä (eli muovia), kun tarvetta olisi luonnonmateriaaleille (villa ikävä kyllä kutittaa niin paljon, että en voi sitä ihoa vasten käyttää).
Säilytysastioissa muovi näyttelee pääosaa, ja näköjään lastoissa ja muissakin keittiötarvikkeissa on samansuuntainen kehitys meneillään. Mielestäni puisista oli vielä jokin aika sitten parempi tarjonta kuin nykyään. Ulkoiluhousuja ostaessani en millään meinannut löytää pelkkiä housuja, jotka olisivat olleet laadukkaat. Tarjolla on näköjään melkein pelkästään pukuja tai sitten jotain surkean oloisia halpishousuja. Keksin myös, että haluaisin ostaa kotimaiset huopikkaat, mutta enpä ole löytänyt kauppaa, jossa niitä myytäisiin.
Aivan kuin olisin hypännyt maailmaan, jossa minulle ei ole enää tarjontaa. Omituista. Tämäkö on seurausta siitä, että ihmiset ovat juosseet halvan kiinalaisen tarjonnan perässä?
Kasvisten syömisen lisääntymisen myötä kiinnittää huomiota kasvisten tuontimaahan: valkosipulia Kiinasta, omenoita jopa Chilestä asti, sipuleita Alankomaista ja banaanit Keski-Amerikasta. No, banaaneille ei taida vaihtoehtoja olla, mutta omppuja tuodaan monesta maasta (ja kasvatetaanhan niitä täälläkin), sipulia on myös kotimaista ja valkosipulin voi vaihtaa ei-kiinalaiseen (kuten Espanjalaiseen).
Myös lisäainelistat ovat alkaneet näyttää omituisen pitkiltä ja joskus tuntuu, että tuotteisiin lisätään lisäaineita "huvin tai varmuuden vuoksi". Jopa puolukkahillossa on säilöntäainetta, vaikka puolukassa itsessään on säilymistä parantavia aineita (rakastan puolukkahilloa: mistä löytyisi lisäaineetonta puolukkahilloa?).
Tiedon myötä myös moni muu valikoima osoittautuu yllättävän suppeaksi. Leikkuulaudat näyttävät olevan lähinnä muovisia lukuun ottamatta muutamia pieniä puisia (olisi siis tarvetta isolle, puiselle leikkuulaudalle). Valurautapannuja on tarjolla vähän ja nekin puuvartisia, kun tarvetta olisi ei-puuvartiselle (jotta pannua voisi käyttää uunissakin). Talvisista päähineistä ja neuleista valtaosa on akryyliä (eli muovia), kun tarvetta olisi luonnonmateriaaleille (villa ikävä kyllä kutittaa niin paljon, että en voi sitä ihoa vasten käyttää).
Säilytysastioissa muovi näyttelee pääosaa, ja näköjään lastoissa ja muissakin keittiötarvikkeissa on samansuuntainen kehitys meneillään. Mielestäni puisista oli vielä jokin aika sitten parempi tarjonta kuin nykyään. Ulkoiluhousuja ostaessani en millään meinannut löytää pelkkiä housuja, jotka olisivat olleet laadukkaat. Tarjolla on näköjään melkein pelkästään pukuja tai sitten jotain surkean oloisia halpishousuja. Keksin myös, että haluaisin ostaa kotimaiset huopikkaat, mutta enpä ole löytänyt kauppaa, jossa niitä myytäisiin.
Aivan kuin olisin hypännyt maailmaan, jossa minulle ei ole enää tarjontaa. Omituista. Tämäkö on seurausta siitä, että ihmiset ovat juosseet halvan kiinalaisen tarjonnan perässä?
lauantai 7. marraskuuta 2009
Vatsan hyvinvointi - sopimattomia ruokia
Minä kiinnostuin hyvinvoinnistani samaa kautta kuin moni muukin - vatsani kautta. En pidä mitenkään normaalina sitä, jos vatsassani kiertää ilma, sitä vääntelee tai tuntuu muuten pahalta. Ei se kerro hyvinvoinnista, vaan siitä, että jokin on vikana. Vatsani viestii minulle. Pitää siis kuunnella.
Olen oman vatsani suhteen tarkkailuvaiheessa. Yritän löytää sitä ärsyttävät ruoat, jotta osaisin vältellä niitä. Olenkin siis tähän mennessä huomannut seuraavien ruokien olevan kaikkein suurin ongelma vatsalleni:
- Ruisleipä. Ai että, kun pidän 100% ruista sisältävistä leivistä. Olen harmikseni huomannut, että vatsani ei ole samoilla linjoilla kanssani. Ongelma näyttää koskevan nimenomaan ruispalatyyppisiä leipiä, joissa on se 100% ruista. Ruislimppua voisin vielä kokeilla.
- Soijamaito. Käytin joskus jossain määrin soijamaitoa, kunnes jonain päivänä huomasin maidon pistävän mahani ihan sekaisin. Aamun maitoannos tarkoitti muutaman tunnin sisään vessassa ravaamista. En heti keksinyt, että nimenomaan soijamaito aiheutti ongelmat, mutta sen pois jättäminen poisti ongelman. Omituista oli se, että ongelma tuntui ilmestyvän kuin tyhjästä eräänä päivänä. Aiemmin mitään ongelmia ei ollut.
- Soijarouhe ja muut kuivatut soijatuotteet. Tämä voi liittyä ongelmaani soijamaidon kanssa. Ainoastaan pehmeää tofua olevat tuotteet näyttävät jossain määrin sopivan.
- Kananmuna. Yksittäinen kananmuna ja munakaskin tuntuu menettelevän, mutta joskus arvelen saavani kananmunasta ilmaa. Asia vaatii kuitenkin vielä tarkkailua.
Mielestäni ei ole yhdentekevää, mitä syömme. Me koostumme siitä, mitä syömme, ravintoaineet vaikuttavat kaikkiin soluihimme, vireystasoomme, mielialaamme - näistä on tutkimuksiakin. Onhan se kaikin puolin loogista, että ulkopuolelta tulevat aineet vaikuttavat meihin, vaikka monet näyttävät pitävänkin yhteyttä vähäisenä. Luulen kuitenkin, että jos tuntisimme itsemme paremmin, tietäisimme, mitkä asiat meihin vaikuttavat.
Olen oman vatsani suhteen tarkkailuvaiheessa. Yritän löytää sitä ärsyttävät ruoat, jotta osaisin vältellä niitä. Olenkin siis tähän mennessä huomannut seuraavien ruokien olevan kaikkein suurin ongelma vatsalleni:
- Ruisleipä. Ai että, kun pidän 100% ruista sisältävistä leivistä. Olen harmikseni huomannut, että vatsani ei ole samoilla linjoilla kanssani. Ongelma näyttää koskevan nimenomaan ruispalatyyppisiä leipiä, joissa on se 100% ruista. Ruislimppua voisin vielä kokeilla.
- Soijamaito. Käytin joskus jossain määrin soijamaitoa, kunnes jonain päivänä huomasin maidon pistävän mahani ihan sekaisin. Aamun maitoannos tarkoitti muutaman tunnin sisään vessassa ravaamista. En heti keksinyt, että nimenomaan soijamaito aiheutti ongelmat, mutta sen pois jättäminen poisti ongelman. Omituista oli se, että ongelma tuntui ilmestyvän kuin tyhjästä eräänä päivänä. Aiemmin mitään ongelmia ei ollut.
- Soijarouhe ja muut kuivatut soijatuotteet. Tämä voi liittyä ongelmaani soijamaidon kanssa. Ainoastaan pehmeää tofua olevat tuotteet näyttävät jossain määrin sopivan.
- Kananmuna. Yksittäinen kananmuna ja munakaskin tuntuu menettelevän, mutta joskus arvelen saavani kananmunasta ilmaa. Asia vaatii kuitenkin vielä tarkkailua.
Mielestäni ei ole yhdentekevää, mitä syömme. Me koostumme siitä, mitä syömme, ravintoaineet vaikuttavat kaikkiin soluihimme, vireystasoomme, mielialaamme - näistä on tutkimuksiakin. Onhan se kaikin puolin loogista, että ulkopuolelta tulevat aineet vaikuttavat meihin, vaikka monet näyttävät pitävänkin yhteyttä vähäisenä. Luulen kuitenkin, että jos tuntisimme itsemme paremmin, tietäisimme, mitkä asiat meihin vaikuttavat.
keskiviikko 4. marraskuuta 2009
Paistinpannuongelma
Olen katsellut jo jonkin aikaa omaa teflon-paistinpannuani, jolla on ikää 1-2 vuotta. Siitä on pinta kulunut, toisin sanoen siitä on lähtenyt jotain irti... päätyäkseen minne? No, minuun tietenkin. Ajatuskin puistattaa. Olen syönyt teflon-pannua, jonka turvallisuudesta ei käsittääkseni ole mitään täydellisiä takuita, vaikka se ei mitään oireita näytä aiheuttavankaan.
En usko teflonin myrkyttömyyteen ennen kuin toisin todistetaan. Voisiko hyvä todiste olla Taloussanomista löytämäni uutinen siitä, että teflon-firma on voittanut oikeudessa sitä vastaan nostetun syytteen? En oikein lähtisi luottamaan oikeuteen.
Teflon ei kestä kuumentamista liian kuumaksi, mikä on todella epäloogista, kun ajattelee, mihin paistinpannua yleensä käytetään: kuumentamiseen levyllä, jossa lämpötilan säätäminen on vaikeaa (ei perushelloissa ole lämpötilanäyttöä). Anja kirjoittaa blogissaan Kemikaalikimara teflonista. Luotan tietoon. En pidä siitä, että tuotetta käyttäessä tarvitsee olla varovainen lämpötilan tai terävien esineiden suhteen, ja parin vuoden jälkeen pelätä, mitä kulunut pinnoite mahtaa tarkoittaa... ja lopulta ostaa uusi tuote, joka kestää taas vain vuoden tai pari.
Minun pitäisi siis hankkia uusi paistinpannu. Olisiko se valurauta vai Cerasafe? Jälkimmäinen kiehtoo minua hieman siksi, kun siinä ei ilmeisesti ole teflonin lämpötilaongelmaa eikä ongelmallisia muoviyhdisteitä. Pinta on kuitenkin herkkä teräville esineille, mikä kuulostaa siltä, että pinta on herkästi rikkoutuva - mitä rikkoutuneen pinnan alta paljastuu ja kuinka hyvin pinta ylipäätään kestää?
Valurautapannussa minua kiehtoo edullinen hinta ja pitkä ikä - siinä olisi hyvin hoidettuna pannu loppuiäkseni. Se on jotenkin hämmentävä ajatus tällaisena aikana, kun laatu tuntuu monen tuotteen osalta heikentyneen ja kertakäyttöisyys valtaa alaa. Minua ei myöskään kauhistuta valurautapannussa mahdollinen runsaampi rasvan käyttäminen, kun en usko hyvälaatuisen rasvan epäterveellisyyteen. Luin jopa jostain, että tarttumisongelmaa voisi estää ihan vedelläkin.
Olenkin päätynyt ostamaan ainakin valurautapannun. Siinä on kaikki ne ominaisuudet, joita pannulta haluankin. Haaveilin hetken myös tuosta Cerasafesta, mutta en tiedä, miksi tarvitsisin myös sellaisen. Eiköhän valurautaisella voi paistaa ihan kaiken, mitä tarvitseekin..? Toivottavasti. Tuskin maltan odottaa, että pääsen katselemaan valurautapannutarjontaa, jota toivottavasti löytyy helposti :)
---
Vielä linkit pariin uutiseen aiheen tienoilta:
Tässä uutisessa viitataan tutkimukseen, jossa on osoitettu muovien yhteydestä ainakin naisten hedelmällisyyden heikkenemiseen.
Tässä toisessa uutisessa taas pohditaan muovien yhteyttä syntymävikoihin, vaikka myönnetään, että on olemassa monia muita vaarallisempiakin kotitalouden kemikaaleja kuin tefloniin liittyvät.
En usko teflonin myrkyttömyyteen ennen kuin toisin todistetaan. Voisiko hyvä todiste olla Taloussanomista löytämäni uutinen siitä, että teflon-firma on voittanut oikeudessa sitä vastaan nostetun syytteen? En oikein lähtisi luottamaan oikeuteen.
Teflon ei kestä kuumentamista liian kuumaksi, mikä on todella epäloogista, kun ajattelee, mihin paistinpannua yleensä käytetään: kuumentamiseen levyllä, jossa lämpötilan säätäminen on vaikeaa (ei perushelloissa ole lämpötilanäyttöä). Anja kirjoittaa blogissaan Kemikaalikimara teflonista. Luotan tietoon. En pidä siitä, että tuotetta käyttäessä tarvitsee olla varovainen lämpötilan tai terävien esineiden suhteen, ja parin vuoden jälkeen pelätä, mitä kulunut pinnoite mahtaa tarkoittaa... ja lopulta ostaa uusi tuote, joka kestää taas vain vuoden tai pari.
Minun pitäisi siis hankkia uusi paistinpannu. Olisiko se valurauta vai Cerasafe? Jälkimmäinen kiehtoo minua hieman siksi, kun siinä ei ilmeisesti ole teflonin lämpötilaongelmaa eikä ongelmallisia muoviyhdisteitä. Pinta on kuitenkin herkkä teräville esineille, mikä kuulostaa siltä, että pinta on herkästi rikkoutuva - mitä rikkoutuneen pinnan alta paljastuu ja kuinka hyvin pinta ylipäätään kestää?
Valurautapannussa minua kiehtoo edullinen hinta ja pitkä ikä - siinä olisi hyvin hoidettuna pannu loppuiäkseni. Se on jotenkin hämmentävä ajatus tällaisena aikana, kun laatu tuntuu monen tuotteen osalta heikentyneen ja kertakäyttöisyys valtaa alaa. Minua ei myöskään kauhistuta valurautapannussa mahdollinen runsaampi rasvan käyttäminen, kun en usko hyvälaatuisen rasvan epäterveellisyyteen. Luin jopa jostain, että tarttumisongelmaa voisi estää ihan vedelläkin.
Olenkin päätynyt ostamaan ainakin valurautapannun. Siinä on kaikki ne ominaisuudet, joita pannulta haluankin. Haaveilin hetken myös tuosta Cerasafesta, mutta en tiedä, miksi tarvitsisin myös sellaisen. Eiköhän valurautaisella voi paistaa ihan kaiken, mitä tarvitseekin..? Toivottavasti. Tuskin maltan odottaa, että pääsen katselemaan valurautapannutarjontaa, jota toivottavasti löytyy helposti :)
---
Vielä linkit pariin uutiseen aiheen tienoilta:
Tässä uutisessa viitataan tutkimukseen, jossa on osoitettu muovien yhteydestä ainakin naisten hedelmällisyyden heikkenemiseen.
Tässä toisessa uutisessa taas pohditaan muovien yhteyttä syntymävikoihin, vaikka myönnetään, että on olemassa monia muita vaarallisempiakin kotitalouden kemikaaleja kuin tefloniin liittyvät.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)