Huomasin suureksi ilokseni, että Lidlissä on tarjouksessa kaikki luomutuotteet, -20%. Suuntasin askeleeni siis lähimpään Lidliin ja ostin hilloa ja pakastevihanneksia. Kyseisen kaupan luomutarjonta ei ole mitenkään suunnattoman suurta, mutta jotain mielestäni varsin hyviä tuotteita sieltä löytyy ja vieläpä hyvään hintaan. Tuotteet eivät taida olla kotimaisia, mutta eipä kai kaikkea voi saada.
Pidän mm. luomumansikkahillosta. Siinä on enemmän marjoja ja vähemmän lisäaineita kuin suomalaisissa hillosiskoissaan ja hintakin on erittäin kilpailukykyinen. Ostamani pakastevihannekset (parsakaalta, kukkakaalta ja porkkanaa sisältävä) vaikuttaa myös lupaavalta - jostain syystä olen suosinut tuoreita vihanneksia, vaikka väittävät, että pakastetut sisältäisivät (lähes) yhtä paljon vitamiineja kuin tuoreet. Nuo pakasteet ovat kuitenkin arjen kiireessä näppärä vaihtoehto. Pitääkin opetella käyttämään niitä enemmän.
Enpä muista nähneeni luomutuotteita tarjouksessa muissa kaupoissa. Luomutuotteet näyttävät olevan aina erityisen reilulla kädellä hinnoiteltu, mutta olen siitä huolimatta suosinut niitä mahdollisuuksieni mukaan. Luomu eli luonnonmukainen - kyllähän tuo nimikin kertoo sille jo riittävästi syytä.