Olin jo jonkin aikaa lueskellut viljoista lyhyesti sieltä ja täältä - ja nimenomaan negatiivissävyistä tekstiä sen sopimattomuudesta monille. Koska olen utelias uusien asioiden edessä, halusin tietää asiasta enemmän, joten lainasin kirjastosta kirjan "Vaaralliset viljat" (James Braly & Ron Hoggan). Jonkin verran kirjaa luettuani päätin vielä viettää muutaman gluteenittoman viikon ja seurata, miten se vaikuttaa olooni.
Kirjassa kirjoitetaan paljon keliakiasta ja ei-keliaakisesta gluteiiniherkkyydestä, eli vaikka keliakiaa ei olisikaan, viljoista voi saada monia muita oireita - ja kirjan mukaan niitä oireita voi olla ihan valtavasti aina autoimmuunisairauksista mielenterveyden häiriöihin! En tiedä, mihin uskoa, mutta luin kirjaa mielenkiinnolla. Kirjan lopussa on pitkä lähdeluettelo, joten kirjassa esitetyt tiedot on toki peräisin jostain.
Mielenkiintoisinta minusta ehkä on ollut lukea viljoista ihmisravintona aikojen saatossa - ja se aikahan ei ole kovin pitkä. Ihminen on käsittääkseni ainoa nisäkäs, joka syö viljoja (toki hevonenkin mielellään niitä syö, mutta seuraukset eivät ole terveitä...).
Miten siis viljat sopivat ihmisille ja millä perusteella? Entäpä erityisen jalostetut viljat, joista on ravintoaineitakin karsittu, jotta satoa on saatu lisää? Hämmentävää. Taatusti parempaa sapuskaa siis on kuin ylenpalttinen viljojen syöminen. Viljojen osuus "virallisterveellisessä" ruokavaliossamme on nimittäin käsittämättömän suuri! Kirja herätteli minua näkemään sen, kuinka se, mikä nyt on luonnollista, on ollut luonnollista tositosi lyhyen aikaa. Minusta tuntuu, että viljoja tyrkytetään nykyään yksinkertaisesti senkin vuoksi, että se on halpa tapa ruokkia (ylisuuret) ihmismassat.
Alkuun minusta tuntui vaikealta jättää viljat pois, mutta jo muutaman päivän jälkeen se tuntui hyvältä. Söin toki edelleen tattaria, joka on suurta herkkuani, mutta muuten ruokavalioni heilahti kivasti parempaan suuntaan, söin mielelläni viljatonta ruokaa.
En kuitenkaan kokenut joidenkin mainitsemaa "mielen kirkastumista" (höh). Piristyin kyllä, mutta se voi johtua monesta muustakin syystä. Yhden ällistyttävän havainnon tein kyllä: vatsani ei oikutellut koko aikana yhtään! Söin kaalta, hernekeittoa, xylitolia, eikä mitään oireita tullut!
Minullahan on ajoittain ollut ongelmaa vatsani kanssa siten, että erityisesti iltapäivisin vatsani kerää ilmaa, joka jää jotenkin jumiin yhteen tiettyyn paikkaan ja aiheuttaa tosi epämukavaa ja vaikeaa oloa. Silloin pitäisi päästä makaamaan, jotta ilman saisi pois, mutta se ei ole mahdollista työpäivän aikana. Tämä on ollut oikeasti ongelma. Nyt ongelma kuitenkin loisti poissaolollaan!
Olisin voinut jatkaa gluteenittomalla linjalla loputtomiin, en nimittäin kaivannut viljoja yhtään enkä edelleenkään kaipaa, mutta sosiaalisista syistä (eli reissu) minun oli "pakko" lopettaa "kuurini". Tämän jälkeen olen syönyt viljoja satunnaisesti ja vatsakin on taas joskus oireillut, mutta ei niin pahasti kuin aiemmin.
Oma teoriani onkin, että viljat vaikuttavat vatsaani siten, että se kehittelee helpommin oireita muistakin ruoka-aineista. En tiedä, onko se mahdollista, mutta siltä se tuntuu. Vaikka viljoja joskus nyt popsinkin (lähinnä ruista), en aio enää palata perinteiseen runsasviljaiseen ruokavalioon. Ei ole enää mitään syytä siihen, kun on olemassa parempaakin ruokaa.
En siis tiedä mitään viljojen vaarallisuudesta, mutta arvelen oman olon kertovan paljon siitä, mikä sopii ja mikä ei. Kehonsa kuunteleminen kannattaa.