torstai 11. maaliskuuta 2010

Rokotetehtailu uhkana haille

Luin tuoreimmasta (2/2010) Suomen Luonto -lehdestä lyhyen uutisen koskien haiden pyyntiä ja uhanalaisuutta sekä rokotetehtailua. En olisi uskonut rokotteilla olevan mitään tekemistä haiden kanssa, mutta näin näyttäisi olevan. Erään piikkihaihin kuuluvan hai-suvun pyyntimäärät ovat nimittäin kaksinkertaistuneet sikainfluenssarokotetehtailun myötä.

Haiden maksasta saadaan mm. sikainfluenssarokotteissa käytettyä skvaleenia. Sen tehtävä rokotteessa on ärsyttää elimistö muodostamaan puolustusreaktio antigeenia vastaan. Yhdistettä löytyy toki myös kasvikunnan tuotteista kuten oliivi- ja vehnänalkioöljystä, mutta ei niin suuria määriä kuin hain maksasta.

Eihän rokotevalmistajat toki kerro skvaleeninsa lähdettä (kun eivät halua), mutta haiden pyyntimäärien lisääntymisestä voi toki tehdä johtopäätöksiä. Harmillista kyllä pyynti on kohdistunut erityisesti syvänmeren hailajeihin, joista moni on uhanalainen ja lisääntyy hitaasti.

Tuntuu siltä, että nykyään tosi monen asian (bisneksen) takana on jotain sellaista, joka ei kestä päivänvaloa. Luonnon tai ihmisten riistoa ja/tai ympäristön saastuttamista. Sellainen inhottaa. Tieto lisää tuskaa, mutta toki myös mahdollisuuden tehdä valintoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti