keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Mansikkainen tattarituorepuuro

Jokin aika sitten mietin aamupalaratkaisua sellaiselle aamulle, jolloin jouduin ottamaan purtavaa mukaani. Perinteinen voileipäratkaisu ei kiinnostanut, vaan halusin kokeilla jotain uutta. Siispä etsin tuorepuuro-ohjeita.

En ajatellut tästä blogista ruokablogia tehdä, mutta onnistuneet ohjeet on mukavaa saada kirjattua johonkin ylös. Siispä:

Mansikkainen tattarituorepuuro
0,5-0,75 dl tattarisuurimoita
2 rkl manteleita (tai muita pähkinöitä)
1 rkl pellavansiemeniä (tai muita siemeniä)
(auringonkukansiemeniä)
1-2 dl mansikoita (tai muita marjoja)
1 banaani
1,5 dl maitoa (tai jotain kasvismaitoa, kuten hamppumaitoa)
(makeutusta oman maun mukaan)

Huuhtele tattarit huolellisesti kuumalla ja kylmällä vedellä. Liota pellavansiemeniä omassa vedessään ja muut kuivat ainekset (suurimot, pähkinät ja siemenet) toisessa vedessä yön yli.

Kaada suurimoiden liotusvesi pois ja laita ainekset tehosekoittimeen. Pellavansiemenet voi lisätä liotusvesineen. Lisää muut ainekset ja sekoita. Tuorepuurosta tulee ihanan samettinen ja ravitseva aamupala.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti