perjantai 27. marraskuuta 2009

Palashampoo toimii

Olen nyt pessyt palashampoolla neljä pesua. Tässä kokemuksiani:

- Ensimmäisen pesun jälkeen tukkani tuntui miellyttävän pehmeältä, kuten aiemmin jo mainitsinkin.

- Kiireistä johtuen päätin ennen toista pesua venyyttää pesuväliä joka toisesta päivästä joka kolmanteen. Pääni alkoi siis olla kolmantena päivänä jo varsin rasvainen, joten pääpesulle oli poikkeuksellisen mukava mennä. Olin kuitenkin jotenkin huolimaton pesussa, kun lopputulos ei tuntunutkaan ihan niin puhtaalta kuin ensimmäinen palapesuni. Pientä tahmaisuutta hiuksissani oli havaittavissa, mutta lopputulos ei muuten ollut lainkaan huono. Hiukseni olivat pehmeät edelleen.

- Kun kerran edellinen pesuväli oli normaalia pidempi, päätin jatkaa samalla linjalla, jotta päänahkani rasvoittuminen (toivottavasti!) rauhoittuisi. Jo toisena päivänä hiukseni olivat jo selvästi rasvaiset ja inhottavan tuntuiset. Itsepäisenä päätöksestäni sinnittelin kuitenkin kolmanteen päivään, vaikka olo alkoikin olla jo varsin epämukava. Peseytyminen olikin taas erityisen mukavaa ja lopputulos oli hyvä. Pientä tahmaisuutta oli taas havaittavissa, mutta muuten hiukset olivat siistit ja pehmeät, ei liian kuivan tuntuiset niin kuin normaalin shampoopesun jäljiltä.

- Ennen neljättä pesua rasvoittuminen näytti hieman rauhoittuvan, tosin en tiedä, johtuiko se vain hiusteni kiinni pitämisestä. Kolmas päivä oli kuitenkin taas rasvaisuuden vuoksi hieman vaikea, mutta ei mahdoton. Neljännenkin pesun jälkeen hiukseni olivat pehmeät, joissa oli hieman aiempaa paksumpaa tuntua. Hiukseni (luonnon)kihartuivat enemmän kuin yleensä, mutta lopputulos oli oikeastaan parempi kuin yleensä. Tahmaisuutta ei juurikaan tuntunut (eikä tunnu).

Näiden kokemusten perusteella uskaltaisin jo sanoa, että minusta tulee palashampoon käyttäjä. En kuitenkaan suosittele palashampoon aloittamista JA pesuvälin pidentämistä samaan aikaan :)

En kuitenkaan tiedä, miten toimin ennen kampaajalle menoa: jos palashampoo jättää vähänkään tahmaisuutta, on kiusallista istua kampaajan tulille ja väittää hiuksiani vastapestyiksi. Hmm... pitää pohtia ongelmaa.

6 kommenttia:

  1. Annoin ystävälleni sen palashampoon, joka jätti minun pääni tahmaiseksi. Ystävällä se toimii aivan mainiosti. En sitten tiedä missä on vika, olisiko hiuslaatuni ja vesijohtoveteni jotenkin huono yhdistelmä sen palashampoon kanssa. Ystävä asuu aivan erilaisen veden alueella, joten voihan se olla osatekijä. En tiedä, mutta vähän harmillista (minun kannaltani).

    Kiva että sinulla toimii :). Se antaa minullekin toivoa, ehkä voin löytää joskus sopivan palan itsellenikin. Vaikka eihän minun mikään pakko ole, hyviä ekologisia vaihtoehtoja on kyllä :).

    VastaaPoista
  2. Niin, on tosi hyvä, että hyviä ekologisia vaihtoehtoja löytyy kyllä! :) Tuo vesijohtoveden laatu kai voi vaikuttaa pesulopputulokseen - olenkin ajatellut ottaa palani mukaan joskus reissuilleni, jotta voin testata sitä eri paikkakunnilla.

    VastaaPoista
  3. Kuis nyt, oletko edelleen palashampoon käyttäjä? Etsin tietoa asiasta, löysin blogisi ja tulen toistekin:)

    VastaaPoista
  4. Tervetuloa :) Käytän palashampoota edelleenkin, mutta sen rinnalla minulla on Urtekramin shampoo - voisinkin päivittää hiushoitotilannettani uudella kirjoituksella :) Palashampoo ainoana shampoona ei tuntunut sitten kuitenkaan toimivan tahmaisuuden vuoksi, mutta yhtenä shampoona se näyttäisi toimivan.

    VastaaPoista
  5. Palashampoo kuulostaa mielenkiintoiselta.. Vieläkö sulla se on käytössä?

    VastaaPoista
  6. Olen viime aikoina käyttänyt vähemmän palashampoota, mutta kuten tuossa aiemmin kirjoitin, se käy hyvin yhdeksi shampooksi, jos sen rinnalla käyttää "tavallista" shampoota. Ehkä joillekin sopii pelkästään palashampoo, mutta itselläni se toi hieman tahmaisuutta.

    VastaaPoista