keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Joulurauhaa!

Hyvinvointiasioihin keskittyminen on jäänyt erinäisten huolien jalkoihin viime viikkoina. Erityisesti toisessa blogissani mainitsemani turkiskuoriaisongelma on ollut hermoja raastava ja pistänyt kämppäni sekaisin, puhumattakaan rutiineistani. Moni velvollisuus on jäänyt hoitamatta, unet lyhyiksi ja arki vain välttämättömyyksien puristamiseksi. Eli elämäni on ollut kaikin puolin sellaista, mitä en elämäni haluaisi olevan, eli pahoinvointia tuottavaa ja kiireistä, jossa itselleni tärkeät asiat jäävät sivuosanäyttelijöiksi.

Joulurauhoittumisen myötä yritän taas laskeutua tasapainoon, saada otteen arkirutiineihin, kotini kuntoon ja toukattomaksi, löytää aikaa läheisillenikin. Mieli hellittää otettaan murheista kovin hitaasti, mutta eiköhän joulurauha vie hiljalleen voiton. Kyllä se tästä, olo on toiveikas.

Tällaiset kurjat hetket elämässä opettavat itsestä varsin paljon, mutta silti eläisin jo mielelläni ilmankin näitä oppeja ja tasapainoa heiluttavia tapahtumia.

Paljon olen ekoilusta ja hyvinvoinnistakin lukenut, mutta vielä en ole niitä tekstiksi asti saanut. Luotan kuitenkin siihen, että senkin aika taas tulee, kun saa ajatukset taas rauhoittumaan ja liikkeelle. Nythän olen valitettavasti oikeastaan vain pinnistellyt päivästä toiseen, jolloin mitään luovaakaan ei pääse syntymään.

Sen voisin kuitenkin mainita, että olen alkanut hiljalleen "meditoida". Laitoin tuon lainausmerkkeihin, koska kyseessä on lähinnä rauhallinen hetki, jossa annan ajatusteni rauhoittua, hiljentyä. Olisi mukava saavuttaa parempi mielenrauha ja -hallinta ja hieman lisää keskittymiskykyäkin. Alku on ollut kyllä vaikea, kun ajatukseni poukkoilevat huolien kimpussa turhan innokkaasti, mutta harjoittelen, pakottamatta ajatuksiani mihinkään. Toivottavasti ne asettuisivat harjoittelun myötä. Saa nähdä, miten käy.

---

Oikein hyvää ja rentouttavaa joulua!

4 kommenttia:

  1. Mukavan leppoisaa ja kivaa joulua sinullekin! Kyllä ne asiat siitä vielä sutviutuvat. Nyt kun olen jo pari vuotta ollut "vapaana" entisestä oravanpyörästä, olen alkanut arvostaakin uupumisen kokemista: ehkä osaan nyt arvostaa elämää eri tavalla. Ja olen varma, että sinullekin se uusi tie vielä tulee. Rohkeutta se varmsti vaatii, mutta kun sitä, tietä ja rohkeutta etsit ja toivot, se kyllä tulee. Meditointi kuulostaa oikein hyvältä, kovasti siitä joka puolella puhutaan, itsekin olen sitä joskus harjoitellut ja voisinkin taas. Vaikeaahan se alussa on, mutta niin se on kaikilla, ja hyvää tekee silti. Hieno tie sekin.

    Hellitetään murheista, päästetään ne irti, hengitetään ne pois. Mielenrauhaa ja hyvää lomaa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos toivotuksista ja kannustuksestasi :) Mukava lukea ajatuksiasi oravanpyörästä luopumisesta - ja ylipäätään mukava "tavata" ihminen, joka on tehnyt noin rohkean valinnan.

    Luulen myös, että jälkeenpäin uupumisesta saa positiivistakin irti, koska se on kuitenkin asia, joka ravistelee elämää, pysähdyttää ajattelemaan ainaisen suorittamisen sijaan. Mukava kuulla, että sinulle on käynyt nimenomaan niin ja nyt on hyvä, arvostus elämää kohtaan.

    Uskon löytäväni oman polkuni joskus, koska on vaikea nähdä mitään muutakaan vaihtoehtoa. Rohkeutta minun täytyisi löytää, koska en ole koskaan ollut kovinkaan rohkea, mutta askel kerrallaan on hyvä edetä, on ollut tähänkin asti. Etsinnät edelleen jatkuvat, mutta kun silmiään pitää auki, niin ehkäpä niitä vaihtoehtojakin sitten näkee.

    Olen käynyt joskus meditointikurssin, en tosin sitä hienoa ja kallista, jonka nimessä on kaksi kirjainta alussa, mutta sellaisen toisenlaisen. En osaa sanoa, auttoiko se oikein mitään, koska kysessä taitaa olla lähinnä harjoittelua vaativa asia. Ei kuitenkaan siis sellaista "hampaatirvessä"-tyylistä harjoittelua vaativa :)

    Mielenrauhaa sinullekin! Otetaan rennosti.

    VastaaPoista
  3. Ihania joulupyhiä myös sinnepäin!
    Toisaalta tuntuu kovin oudolta toivottaa "ihania aikoja" vain jonkin juhlan yhteydessä, vaikka toivoisihan sitä, että jokainen päivä olisi mahtava.

    Nyt kun samalla mainitset muutamia hermoja kiristäviä ongelmia, niin tuo edellinen lauseeni tuntuu yhä tärkeämmältä. Toivottavasti kuoriaiset kaikkoavat ja meditointi yms. alkaa integroitua arkeesi ja päädyt joka päivä viettämään mahtavia hetkiä! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos :) Toivottavasti sinullakin on ollut mukava joulunaika.

    Näinhän se on, että jokaisen päivän soisi olevan kaikilla ihana. Näin ei kuitenkaan ole, mutta hyvänä tavoitteena on kyllä pyrkiä mahdollisimman moneen hyvään päivään suhteessa huonoihin päiviin :)

    Toivottavasti siivous + myrkytys + siivous + myrkytys -rumba tuottaa tulosta. Tuskin kaikkia toukkia pois saa, mutta jos kanta harvenisi niin paljon, että ötököitä ei enää näkyisi eikä varsinkaan makuuhuoneessa, niin olisi hyvä. Suurempi show on tietysti edessä sitten, kun joskus muutan...

    Meditoinnin alkuun pääseminen on ollut vaikeaa, mutta eiköhän siitä hyvä tule ajan myötä.

    VastaaPoista